Asiakkaiden energiankäytön seurantaan tarkoitettu PriWatti-energiaraportti on otettu käyttöön.
Priwatti on tarkoitettu oman energiankäyttösi seurantaan ja ensivaiheessa sieltä löytyvät ainoastaan sähkön käyttötiedot. Jatkossa myös kaukolämmön käyttöseuranta tämän raportoinnin kautta on mahdollista.
Huom. Sähkölaskutuksemme ei poikkeustapauksia lukuun ottamatta vielä perustu Priwatissa näkyviin tuntitason energiatietoihin, vaan sitä varten kaikissa etäluettavissa mittareissa on erillinen lukemalaskuri jonka lukemiin perustuen sähkölaskut muodostuvat. Tällä varmistetaan se, että esimerkiksi tiedonsiirron yhteyshäiriöt eivät aiheuta ongelmia laskutukseen.
Priwatti-energiaraportoinin toiminta edellyttää etäluettavaa sähkömittaria, joka on tämän vuoden loppuun mennessä asennettu lähes kaikille Savon Voiman asiakkaille.
PriWatti raportointiin pääset kirjautumalla VoimaOnline palveluihin ja sieltä PriWatin löydät omana osionaan.
HUOM. OLEMME UUSINEET MYÖS VOIMAONLINE PALVELUUN KIRJAUTUMISEN. SIKSI KAIKKI, NIIN UUDET KUIN VANHAT VOIMAONLINEN KÄYTTÄJÄT JOUTUVAT ENSIMÄISELLÄ KÄYNTIKERRALLA REKISTERÖITYMÄÄN PALVELUUN.
Samalla pyydämme lupaa sähköpostin ja tekstiviestin käyttämiseen asiakkuuteesi liittyvien asioiden hoitamiseen. Näitä ovat esimerkiksi sähkösopimustesi jatkotarjoukset sekä tekstiviestein lähetettävät sähköhäiriöilmoitukset.
Uskomme, että PriWatin avulla voimme tarjota kaikille asiakkaillemme aivan uuden näkökulman omaan energiankäyttöön ja sen tehostamiseen.
Mikäli huomaat palvelussa puutteellisuuksia tai Sinulle herää siihen liittyviä kehitysehdotuksia niin laita niistä palautetta PriWatissa olevan palautepostin kautta.