Korvaamme kaukolämmöntuotannossa polttoöljyä itäsuomalaisella bioöljyllä

Julkaistu 20.08.2015 - Kategoriassa Tiedote

Savon Voiman tavoitteena on korvata raskasta ja kevyttä polttoöljyä kaukolämmöntuotannossaan Fortumin Joensuun voimalaitoksella tuotetulla bioöljyllä. Bioöljyn käyttöön on alettu valmistautua kesän aikana suoritetuilla koepoltoilla.

Bioöljyn koepolttojen ensimmäinen vaihe suoritettiin onnistuneesti kesällä Savon Voiman lämpökeskuksella Iisalmessa. Koepoltossa tehtyjen havaintojen perusteella prosessilaitteisiin tehdään parhaillaan joitakin muutoksia. Koepoltossa edetään syyskuussa seuraavaan vaiheeseen, jossa on tarkoituksena testata prosessin toimivuutta talvipakkasten tehohuippuja varten.

"Savon Voiman kaukolämmöntuotanto perustuu kotimaisiin polttoaineisiin, lähienergiaan. Bioöljy antaa mahdollisuuden korvata tehohuippujen aikaista öljyn käyttöä kustannustehokkaasti itäsuomalaisesta puusta valmistetulla hiilidioksidineutraalilla polttoaineella. Tavoitteenamme on siirtyä Iisalmessa bioöljyn tuotannolliseen käyttöön jo ensi talven aikana", kertoo Maija Henell, kaukolämmön ja tuotannon liiketoimintajohtaja Savon Voimasta.

Fortumille Savon Voima on bioöljyn ensimmäisen sopimuskumppani Suomessa. Fortum Otso -bioöljy valmistetaan puuperäisestä raaka-aineesta kuten metsätähteestä, hakkeesta tai sahanpurusta. Joensuussa toimiva bioöljylaitos on teollisessa mittakaavassa ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Ainutlaatuiseksi laitoksen tekee se, että bioöljylaitos on integroitu Fortumin Joensuun sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen.

"Bioöljyllä tuotettu energia vähentää kasvihuonepäästöjä jopa yli 90 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Keväällä tuotettua bioöljyä on käytetty Savon Voiman lisäksi Fortumin lämpölaitoksella Joensuussa ja lähiaikoina sitä tullaan toimittamaan myös muille paikkakunnille. Bioöljyn tuotanto jatkuu syksyllä, kun laitoksen normaalit vuosihuoltotyöt on saatu valmiiksi", Kasperi Karhapää, bioöljyn liiketoimintavastaava Fortumista sanoo.

Savon Voima Oyj, konserniviestintä
 
Lisätietoja:
 
Fortum, Kasperi Karhapää, bioöljyn liiketoimintavastaava
puh. 050 597 3177
 
Savon Voima, Maija Henell, kaukolämmön ja tuotannon liiketoimintajohtaja
puh. 044 723 7152
 
Valokuvia:
 
http://mediabank.fortum.com:80/public/9a075c45e1DA.aspx
www.fortum.com/otso

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Fortumin ydinosaamista on CO2-päästötön ja tehokas sähkön ja lämmön tuotanto. Yhtiö tarjoaa myös energia-alan tuotteita ja asiantuntijapalveluja yksityis- ja teollisuusasiakkaille sekä energiantuottajille. Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto (ilman myytyä sähköverkkoliiketoimintaa) oli 4,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,1 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi
 
Savon Voima
Savon Voima on luotettava, kehittyvä ja kannattava energiakonserni, jonka 21 omistajakuntaa sijaitsevat pääosin Pohjois-Savossa. Yhtiön liiketoimintaa ovat sähkön ja kaukolämmön tuotanto, sähkön siirtopalvelut ja sähkön myynti sekä energia-alan sijoituspalvelut. Konserni investoi vuonna 2014 noin 65,5 miljoonaa euroa alueen energiainfrastruktuurin ylläpitoon, tästä noin 14 miljoonaa euroa kaukolämmön tuotantoon ja -verkkoon. Savon Voima tuottaa kaukolämpöä 13 savolaiskunnan alueella, joissa on yhteensä 20 kaukolämpöverkkoa. Energiantuotantoon käytetyt polttoaineet ovat yli 90 prosenttisesti kotimaisia. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 175 alan ammattilaista ja lisäksi työllistämme vuosittain yli 300 henkilöä yhteistyökumppaneidemme kautta. www.savonvoima.fi

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala
asiakaspalvelu
017 224 400
vaihde 017 223 111

Maksuttomat 24H vikapalvelunumerot:
Sähköviat:
0800 307 400
Kaukolämpöviat:
0800 307 800

Scroll to top