Lämpötilojen kohoaminen on lisännyt vikojen määrää

Julkaistu 15.01.2015 - Kategoriassa Häiriötiedote

Yön aikana tilanne on valitettavasti pahentunut. Lämpötilan kohoamisen takia lumen paino on lisääntynyt ja lähelle linjoja kaartuneet puut ovat taipuneet lisää ja aiheuttaneet lisää vikoja. Korjaustyöt ovat täydessä käynnissä ja lisäapuna käytössä on edelleen metsäkoneita ja helikoptereita. Nyt aamulla sähköttömien asiakkaiden määrä on noin 7500. Ajantasaisen vikatilanteen näet häiriöinfon karttapalvelusta.

Jos havaitsette maastossa johdoille kallistuneita puita, pyydämme ilmoittamaan niistä maksuttomaan häiriöpäivystysnumeroomme 0800 307 400. Pyydämme huomioimaan, että johdolle kallistuneeseen puuhun tulee pitää varoetäisyyttä, eikä linjoille kallistuneisiin oksiin tai puihin saa omatoimisesti kajota. Parhaiten asiakkaat ja maanomistajat voivat avustaa vikojen korjaustoimintaa jättämällä yksityisteiden puomit auki ja auraamalla tiet, jotta korjaajat pääsevät liikkumaan vikakohteisiin.

Sähkömarkkinalain mukaan sähkönkäyttäjällä on oikeus saada ns. vakiokorvausta, kun hän on ollut yhtäjaksoisesti ilman sähköjä vähintään 12 tuntia. Asiakkaalle vakiokorvaus hyvitetään automaattisesti sähkölaskulla.

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala
asiakaspalvelu
017 224 400
vaihde 017 223 111

Maksuttomat 24H vikapalvelunumerot:
Sähköviat:
0800 307 400
Kaukolämpöviat:
0800 307 800

Scroll to top