Lumikuorma katkoo sähköjä

Julkaistu 03.01.2015 - Kategoriassa Häiriötiedote

Savon Voima Verkon jakelualueella on jälleen verkostomme kiusana lumikuorman sähkölinjoihin taivuttamia puita, joista on aiheutunut ja aiheutuu edelleen sähkökatkoja. Pahimmat alueet ovat Pielavedellä, Keiteleellä, Kiuruvedellä, Tervossa, Maaningalla ja Nilsiässä. Sähköttömiä asiakkaita on jakelualueellamme tällä hetkellä noin 6100. Lumisateiden ennustetaan jatkuvan tämän päivän ajan erityisesti Pohjois-Savon keskisissä ja eteläisissä osissa, joka saattaa lisätä uusien sähkökatkoja aiheuttavien vikojen syntyä myös jakelualueemme eteläisimmissä osissa.

Vikojen erottelu on käynnissä ja työryhmiä on maastossa kymmeniä korjaamassa keskijänniteverkon vikoja.

Häiriöinfo-karttapalvelussa näkyvät alueellamme olevat keskijänniteviat. Mikäli sähköt puuttuvat kohteesta, joka ei ole häiriömerkittynä kartalla, pyydämme olemaan yhteydessä maksuttomaan vikapalvelunumeroomme 0800 307 400.

Tiedotamme aktiivisesti Facebookissa ja Twitterissä​​.

Varoituksia:

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo tai pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Osa sähköverkon niin sanotusta räpsytyksestä johtuu linjalle kallistuvista oksista tai puusta, joka käynnistää sähköasema-automaation, jonka tarkoituksena on suojata sähkölaitteita ja poistaa ohimeneviä vikoja.

Jos havaitset sähkölinjalle kaatuneen tai kaatumassa olevan puun, ilmoita siitä Häiriöinfo-karttapalvelun kautta, mobiilisovelluksella​ tai soita vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta omatoimisesti eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala
asiakaspalvelu
017 224 400
vaihde 017 223 111

Maksuttomat 24H vikapalvelunumerot:
Sähköviat:
0800 307 400
Kaukolämpöviat:
0800 307 800

Scroll to top