VoimaYritys 2017 on Heimosen Puutarha Oy Riistavedeltä

Julkaistu 21.11.2017 - Kategoriassa Tiedote

Heimosen Puutarhan toimitusjohtaja Sami Heimonen vastaanottamassa VoimaYritys-palkintoa Savon Voiman toimitusjohtaja Arto Sutiselta maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa Sonkajärvellä.

Savon Voima palkitsi lauantaina Sonkajärvellä maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa VoimaYritys-palkinnolla riistaveteläisen Heimosen Puutarha Oy:n. VoimaYritys valittiin Savon Yrittäjien jäsenten kesken järjestetyllä äänestyksellä. Saamiemme ehdotusten joukosta Heimosen Puutarha nousi voittajaksi perusteluilla, jotka olivat:

 Yrittäjä panostaa asiakkaisiin ja tuotannon ympäristöystävällisyyteen sekä prosessien sujuvuuteen työntekijöitä unohtamatta. Kyseessä on erittäin kehityshakuinen yritys.”

Lisäksi valintaan oli vaikuttamassa myös yrityksen tarina:

  • Yritys on perustettu 1940-luvulla, joten sillä on takanaan jo noin 70-vuotinen yrityshistoria. 
  • Yritys kehittää edelleen toimintaansa ja on kiinnostunut myös uuden ajan hiilidioksidivapaista oman tuotannon ratkaisuista osana yrityksensä kokonaiskehittämistä. 
  • Jatkuvuutta kuvaa hyvin, että perheyrityksessä on vetovuorossa kolmannen polven edustaja ja nyt neljäs polvi on myös tullut mukaan yrityksessä toimintaan.

VoimaYritys-palkinto kuuluu osana Savon Voiman 70-vuotisjuhlavuoteen. Palkinto on perustamisvuottamme mukaillen 1947 euron alennus voittajayrityksen sähkönmyyntihintaan.

Katso lisää yrityksestä:

www.heimosenpuutarha.fi

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala
asiakaspalvelu
017 224 400
vaihde 017 223 111

Maksuttomat 24H vikapalvelunumerot:
Sähköviat:
0800 307 400
Kaukolämpöviat:
0800 307 800

Scroll to top