Illalla kello 21.30 sähköttä noin 5100 Savon Voiman asiakasta

Julkaistu 04.06.2018 - Kategoriassa Häiriötiedote

Vikatiedote 4.6.2018 kello 21.30

Tällä hetkellä sähköttömiä asiakkaita on Savon Voiman verkkoalueella noin 5100. Pahimmillaan alkuillasta määrä oli noin 12000.

Vikoja korjataan kaiken aikaa , mutta valitettavasti voimakkaiden puuskatuulisen jatkuessa myös uusia  vikapaikkoja  syntyy kaiken aikaa. Lisäksi aamuyön tunneille puuskien ennustetaan taas yltyvän.

Emme päivystä sosiaalisessa mediassa enää tänään ja sen kanavan kautta palvelemme jälleen huomisaamuna. Nettisivujen Chat-palvelu ja puhelimen vikapalvelunumerot toimivat läpi yön.

 

VAROITUKSIA

Jos havaitset sähkölinjalle kaatuneen tai kaatumassa olevan puun, ilmoita siitä Häiriöinfo-karttapalvelun kautta, mobiilisovelluksella tai soita vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta omatoimisesti eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo tai pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme 0800 307 400.

Osa sähköverkon niin sanotusta räpsytyksestä johtuu linjalle kallistuvista oksista tai puusta, joka käynnistää sähköasema-automaation, jonka tarkoituksena on suojata sähkölaitteita ja poistaa ohimeneviä vikoja.

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala
asiakaspalvelu
017 224 400
vaihde 017 223 111

Maksuttomat 24H vikapalvelunumerot:
Sähköviat:
0800 307 400
Kaukolämpöviat:
0800 307 800

Scroll to top