Sähkö- ja tietoverkon rakentamisen laaja yhteishanke Lapinlahdella

Julkaistu 07.05.2018 - Kategoriassa Tiedote

Savon Voima Verkko on mukana laajassa sähköverkon rakentamisen yhteishankkeessa Lapinlahdella, jossa saneerauksen lisäksi toteutetaan sähköverkon ohjaukseen ja valvontaan tarvittava valokuituverkko. Pilottihankkeen on suunniteltu valmistuvan kokonaisuudessaan syksyllä 2019. Kohdetta urakoi Voimatel Oy

Yhteishanke toteutetaan avaimet käteen -periaatteella sekä valokuitu- että sähköverkon suunnittelusta loppudokumentointiin niin, että urakoitsija hoitaa projektin kokonaisvaltaisesti.

–Tällä tavoin saavutetaan kustannustehokkuutta ja joustavuutta, ja sähkökatkojen vaikutukset asiakkaille saadaan minimoitua, kertoo Savon Voima Verkon verkostopäällikkö Pekka Miettinen.

Kyseessä on laaja hanke, jossa rakennetaan Peltoniemen, Väärnin ja Savonjärven alueella yhteensä 26 kilometriä keskijänniteverkkoa, 25 kilometriä pienjänniteverkkoa, 18 kilometriä valokuituverkkoa sekä 21 puistomuuntamoa.

Molempien verkkojen suunnittelu on edennyt reippaalla tahdilla. Sähköverkon osalta suunnittelu onkin jo lupia myöten valmis, ja maastomerkinnät tullaan tekemään lähiaikoina. Myös kuituverkko on suunnittelun osalta valmis ja painopiste siirtyy laitepuolen suunnitteluun.

–Suunnittelija päivittää tiedot verkkotietojärjestelmään, jonka kautta voimme seurata hankkeen etenemistä reaaliajassa, kertoo tietoturvan ja käytönvalvonnan johtava asiantuntija Janne Pollari Savon Voimalta.

Tietoverkon toteutuksen yhteydessä kehitetään menetelmiä ja prosesseja verkkolaitteiden asennuksen ja provisioinnin yksinkertaistamiseksi. Tavoitteena on automatisoida konfigurointitehtäviä mahdollisimman pitkälle, millä parannetaan toimitusvarmuutta. Näitä ratkaisuja tullaan hyödyntämään myös seuraavissa projekteissa. Uuden toimintamallin etuna on, että sähköverkko ja sen tarvitsema tietoverkko saadaan käyttöön yhtä aikaa.

Hanke etenee aikataulutetun suunnitelman mukaisesti maanrakennustöiden aloituksella toukokuussa.

Lue lisää Savon Voima Verkko Oy:n säävarma-ohjelmasta ja seuraa työmaiden etenemistä:  

www.savonvoima.fi/saavarma
www.facebook.com/savonvoimaverkko

Lisätietoa

Pekka Miettinen Verkostopäällikkö Puhelin 044 723 7424

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala
asiakaspalvelu
017 224 400
vaihde 017 223 111

Maksuttomat 24H vikapalvelunumerot:
Sähköviat:
0800 307 400
Kaukolämpöviat:
0800 307 800

Scroll to top