Päivö-myrskyn jäljiltä on vielä noin 4000 sähkötöntä asiakasta

Julkaistu 02.07.2020 - Kategoriassa Häiriötiedote

Kaatunutta avojohtolinjaa Joroisissa

Päivö-myrskyn takia Savon Voima verkon alueella on vielä noin 4000 asiakasta ilman sähköjä. Pahimmat jäljellä olevat vika-alueet ovat alueella Nilsiä, Juankoski, Vehmersalmi, Leppävirta ja Kangaslampi. Suurin osa vioista on aiheutunut yksittäisten puiden kaatumisesta tai katkeamisesta sähkölinjoille. Vikapaikat sijaitsevat hyvin hajallaan ja niitä on määrällisesti paljon. Tästä syystä siirtymiin kuluu aikaa, joka puolestaan hidasta viankorjauksen etenemistä.

Korjaustyöt ovat käynnissä ja käytössämme on myös kaksi helikopteria vikapaikkojen paikannukseen.

Tämän hetken ennusteen mukaan pyrimme saamaan keskijänniteverkon viat pääosin korjattua tämän päivän aikana ja samalla siirrymme myös pienjännitevikojen korjaukseen. Hankalia vikapaikkoja sekä pienjännitepuolen vikoja tullaan korjaamaan vielä huomenna perjantaina.

Jos havaitset sähkölinjalle kallistumassa tai kaatuneen puun, ilmoitathan siitä 24 H päivystävään vikapalvelunumeroomme 0800 307 400. Voit tehdä häiriöilmoituksen myös keskeytystilanne-karttapalvelun tai Väpin avulla. Puihin, joissa on sähköjohtoja tai maassa oleviin johtimiin ei pidä mennä koskemaan eikä myöskään liikkua niiden läheisyydessä

Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo tai pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme 0800 307 400.

LISÄTIETOA:

Sähköverkon vikapalvelu / varautuminen sähkökatkoon

Korvaukset pitkistä sähkökatkoista

Sähkömarkkinalain mukaan sähkönkäyttäjällä on oikeus saada vakiokorvausta, kun hän on ollut yhtäjaksoisesti ilman sähköjä vähintään 12 tuntia (verkkopalvelun toimitus on keskeytynyt). Asiakkaalle vakiokorvaus hyvitetään automaattisesti sähkölaskulla.

Lisätietoja: https://www.savonvoima.fi/sahkon-siirto/sahkoverkon-vikapalvelu/korvaukset/

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala

Asiakaspalvelu
017 224 400

Maksuttomat 24H- vikapalvelunumerot:

Sähköviat
0800 307 400

Kaukolämpöviat
0800 307 800

Vaihde 017 223 111

Scroll to top