Lauri Siltanen siirtyy Savon Voima Verkon johtoon nopeasti muuttuvan maailman aikana

Julkaistu 9.10.2020

Savon Voima Verkko Oy:n toimitusjohtajaksi nimitetty Lauri Siltanen (DI, eMBA) aloitti tehtävässään 1.10.2020. Samalla pitkän uran Savon Voima -konsernissa tehnyt, Savon Voima Verkon edellinen toimitusjohtaja Matti Ryhänen, siirtyi yhtiön erityistehtäviin ennen eläköitymistään ensi vuoden alussa. Siltanen on ottanut tehtävän vastaan haasteellisessa toimintaympäristössä, jossa globaali pandemia, energiamurros ja ilmaston lämpeneminen ovat vahvasti tapetilla, vaikuttaen myös sähkönjakelutoimintaan. Kaiken keskiössä ovat kuitenkin asiakkaat, sillä sähkön toimitusvarmuus, luotettavuus ja vastuullisuus ovat yhtiön toiminnan ydin.

Toiminnan haasteet moninaisia

Kuopiolainen Lauri Siltanen on tehnyt pitkän uran sähköverkkoliiketoiminnan parissa. Siltanen siirtyi Savon Voima -konserniin Kuopion Sähköverkko -yhtiön verkkopäällikön tehtävästä.

Maailman myllerrykset aiheuttavat haasteita myös Savon Voima Verkon toimintakenttään:

– Tällä hetkellä maailmantilanne on aika sekava. Selkeästi on ollut näköpiirissä, että korona on vaikuttanut sähkönkäyttöön varsinkin yrityspuolella, kertoo Lauri Siltanen ja jatkaa, – myös voimistuneet sääilmiöt myrskyineen ja lumikuormineen ovat asettaneet meidät tilanteeseen, jossa meiltä vaaditaan häiriötöntä sähkönjakelua tilanteessa kuin tilanteessa.

Toimitusvarmuuden merkitys korostuu

Koronakeväänä Suomi siirtyi onnistuneesti laajamittaiseen etätyöhön. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman kattavaa ja toimivaa tiedonsiirtoverkkoa, joka on täysin riippuvainen häiriöttömästä sähkönjakelusta.

– Viimeaikaiset myrskyt ovat osoittaneet, että jo tehdyt investoinnit säävarmaan verkkoon ovat parantaneet toimitusvarmuutta, ja keskeytysten määrää ja kestoa on kyetty vähentämään merkittävästi. Pääsääntöisesti viat ovat olleet sellaisilla alueilla, joilla säävarman verkon saneerauksia tai vierimetsän hoitoa ei vielä ole tehty, luonnehtii Siltanen isojen investointien vaikutuksia.

– Säävarman verkon rakentaminen on meille todella mittava hanke. Siinä lähes kaksinkertaistetaan meidän normaalit investointimme vuositasolla. Viime vuosina olemme keskittyneet taajamien sähköverkon saneerauksiin ja siellä tehtyyn maakaapelointiin ja verkostoautomaation lisäämiseen. Nyt sähköverkon kehittämisen pääpaino siirtyy haja-asutusalueille ja huomattavasti haastavampiin olosuhteisiin. Näissä maakaapelointi ei ole enää kaikkialla teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. On löydettävä muita ratkaisuja ja niitä ovat muun muassa ilmajohtojen siirtäminen teiden varsille sekä kaukokäyttöiset muuntamot ja välikytkemöt. Tällä pyrimme saamaan verkon toiminnallisuuden mahdollisimman automaattiseksi.

– Säävarma verkko ei aina tarkoita sitä, että kaapeli tulee oman kodin seinään asti. Kaikessa pyritään siihen, että häiriötön sähkönjakelu voidaan turvata kustannustehokkaasti ja siksi me hoidamme optimoinnin siitä, mikä on oikea ratkaisu missäkin tilanteessa, vakuuttaa Siltanen.

Tutkimustieto apuna säävarman sähköverkon suunnittelussa

Energiamurros on käynnissä ja alan investoinnit suuntautuvat puhtaaseen tuotantoon. Iso osa tästä tuotannosta liitetään jakeluverkkoihin entistä hajautetummin. Kaupungistuminen, aurinkosähköjärjestelmien ja sähkövarastojen yleistyminen, muutokset kiinteistöjen lämmitystavoissa sekä liikenteen sähköistyminen muuttavat radikaalisti sähkön kysyntää ja sähkön toimituksen tärkeyttä. Yhteiskunnan ja erityisesti teollisuuden sähköistyminen edellyttää myös sähköverkkojen vahvistamista.

– Tämä on aika iso kakku, joka meidän pitää hallita ja optimoida. Siksi olemme hyvin aktiivisia erilaisissa tutkimushankkeissa, joissa pyritään selvittämään esimerkiksi sitä, missä mittakaavassa sähkön toimitusvarmuutta voitaisiin ratkaista muilla keinoilla, kuin vain uusimalla sähköverkkoa. Millä tavalla voisimme vaikkapa joustaa asiakkaan kanssa yhteistyössä verkon kuormissa ja millä tavalla ottaa huomioon hajautetut energiantuotantomuodot sähköverkon suunnittelussa, pohtii Siltanen.

– Tähän myös esitys uudesta sähkömarkkinalaista vetoaa, että kaikki käytössä olevat mahdolliset toimenpiteet uuden verkon rakentamisen sijasta otetaan huomioon verkon uusimisessa, kapasiteetin laajentamisessa ja toimitusvarmuuden tason nostamisessa.

Tutkimukset ovat jo osoittaneet, että Savon Voiman tapauksessa kustannustehokkain tapa uudistaa sähköverkkoa on niin sanottu sekaverkko. Sekaverkko-mallissa sähköverkkoa kehitetään useilla eri toimenpiteillä, kuten maakaapeloimalla, siirtämällä ilmajohtoverkkoa teiden varsille, pitämällä verkostoautomaation aste korkeana ja hoitamalla vierimetsiä harkituissa kohteissa tarvittaessa leventämällä johtokatuja aina puuvarmaksi saakka.


Lisätietoa:

Lauri Siltanen
Toimitusjohtaja, Savon Voima Verkko Oy
lauri.siltanen@savonvoima.fi
P. 040 709 7514

Mitä uutta?

Savon Voima satsaa vesivoiman optimoinnin ja säätökyvyn kehitykseen

Savon Voima on satsannut viime aikoina energiantuotannon optimoinnin kehitykseen. Tehdyt kehitystoimenpiteet auttavat Savon Voiman sähköntuotantoa vastaamaan energiajärjestelmän asettamiin kapasiteetti- ja säätötarpeisiin mahdollisimman kilpailukykyisesti sekä tehokkaasti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Ympäristö,
7.3.2024

Uusien mittarien myötä kulutusta voi seurata Väpissä aiempaa reaaliaikaisemmin

Aidon 7000-sarjan sähkömittarien lähettämä kulutusmittausdata on nyt luettavissa Väppi-sovelluksessa 1–3 tunnin viiveellä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
12.2.2024

Sähköverkon automaattinen jälleenkytkentäaika pitenee

Savon Voima Verkko Oy on pidentänyt automaattisten jälleenkytkentöjen kestoa asiakkaille koituvien haittavaikutuksien vähentämiseksi.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Säävarma,
19.1.2024

Savon Voima Verkko Oy uudistaa yhdessä ENP Power Oy:n kanssa 110 kV sähkölinjan Alapitkän ja Siilinjärven välillä

Savon Voima Verkko Oy uudistaa yhdessä ENP Power Oy:n kanssa 110 kV sähkölinjan Alapitkän ja Siilinjärven välillä.
Lue lisää

Ajankohtaista, Säävarma,
17.1.2024

Ennätyskylmä tammikuu näkyy sähkölämmittäjien laskuilla

Poikkeuksellisen kylmä sää on nostanut erityisesti sähkölämmittäjien energiankulutusta huomattavasti ja tulee näin näkymään tavanomaista korkeampina verkkopalvelulaskuina.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö,
12.1.2024

Uuden sukupolven sähkömittarien vaihdot ovat käynnissä

Savon Voima Verkko on aloittanut uuden sukupolven etäluettavien Aidon 7000 -sarjan mittareihin siirtymisen vuoden 2023 alussa. Mittarien massavaihdot alueittain suorittaa Savon Voima Verkon aliurakoitsijat Omexom ja Voimatel.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Verkossa,
4.1.2024