Kesäkuu 2017

Datahub

Julkaistu 29.6.2017 - Kategoriassa Tiedote

Hyvä asiakkaamme

Savon Voima täydentää asiakastietojaan. Siksi olemme lähettäneet asiakkaillemme tähän liittyviä kirjeitä, joissa on mukana täydennettävä asiakastietolomake sekä palautuskuori. Kirjeen ovat saaneet ne asiakkaamme, joiden asiakastiedoissa on ollut puutteellisuuksia. Yksi jatkossa tarvittavista tiedoista on myös asiakkaan henkilö- tai yritystunnus loppuosineen.

Tietojen täydentäminen liittyy vuoden 2019 aikana Suomessa käyttöönotettavaan valtakunnalliseen sähkönmarkkinoiden keskitettyyn tiedonvaihtojärjestelmään. Datahub-nimistä järjestelmää tulee operoimaan Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid.

Järjestelmän käyttöönoton jälkeen kaikkien Suomen noin 3,5 miljoonan sähkönkäyttöpaikan tiedot sijaitsevat yhdessä paikassa. Asiakkaan kannalta uudistus parantaa tietoturvaa. Jatkossa sopimusten teon yhteydessä voidaan aina olla varmoja, että keskustelu käydään sen henkilön kanssa, kenelle sopimus kuuluu.

Lisäksi sähkömarkkinoiden toiminta tehostuu ja myös niiden valvonta helpottuu. Asiakastietojen oikeellisuus on perusedellytys uuden järjestelmän toimivuudelle.

Jos olet saanut meiltä kyseisen kirjeen, mutta et halua esimerkiksi postittaa henkilötunnustasi kirjeessä, voit päivittää tietosi helposti myös nettisivuillamme olevan lomakkeen kautta.  Lomakkeen löydät täältä.

Tietojen päivitys onnistuu myös soittamalla asiakaspalvelunumeroomme 017 224 400. (arkisin kello 8–20 ja lauantaisin 10–16)

Joroisten Kartanogolf siirtyi aurinkosähköön

Julkaistu 22.6.2017 - Kategoriassa Tiedote

Kartanogolfille oma aurinkovoimala Savon Voimalta

Savon Voima ja Keitele Group sopimukseen pellettitoimituksista

Julkaistu 15.6.2017 - Kategoriassa Tiedote

Savon Voima Oyj ja Keitele –yhtiöihin kuuluva Keitele Wood Products Oy ovat tehneet sopimuksen pellettitoimituksista Savon Voiman pellettilämpökeskuksille Lapinlahdelle, Rautalammille ja Sorsakoskelle 1.7.2017 alkaen. Sopimuksen myötä Savon Voiman käyttämän pelletin kuljetusmatkat lyhenevät, kun yhtiö siirtyy käyttämään pohjoissavolaista pellettiä. Sopimus kattaa noin puolet kaikesta Savon Voiman käyttämästä puupelletistä ja on määrältään noin 2 000 tonnia vuodessa.

Maatilojen investointituet aurinkosähköjärjestelmiin

Julkaistu 14.6.2017 - Kategoriassa Tiedote

Maatiloilla on mahdollisuus hakea aurinkosähköinvestoinnille ELY-keskukselta investointitukea, jonka suuruus voi olla enimmillään 40 % verottomasta hinnasta.

Keskeytys Pielaveden kaukolämmönjakelussa

Julkaistu 12.6.2017 - Kategoriassa Häiriötiedote

Äkillisen verkostovaurion korjauksesta johtuen joudumme pitämään keskeytyksen kaukolämmön jakelussa Pielavedellä tänään 12.06.2017 n. klo 17:00 – 21:00.

1 2 3 Next

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala

Asiakaspalvelu
017 224 400

Maksuttomat 24H- vikapalvelunumerot:

Sähköviat
0800 307 400

Kaukolämpöviat
0800 307 800

Vaihde 017 223 111

Scroll to top