Häiriötiedotteet Lokakuu 2015

Keskeytys kaukolämmönjakelussa Lapinlahdella

Julkaistu 14.10.2015 - Kategoriassa Häiriötiedote

Keskiviikkona 14.10.2015 on kaukolämpöputken korjauksesta johtuva keskeytys lämmönjakelussa Lapinlahdella.

Viankorjaustyöt Valio-myrskyn jäljiltä jatkuvat

Julkaistu 5.10.2015 - Kategoriassa Häiriötiedote

Maanantai-iltana sähköttömiä asiakkaita on edelleen noin 200. Kaikkia pienjänniteverkon vikapaikkoja ei valitettavasti saada korjattua illan aikana.

Myrskytuhoja korjataan

Julkaistu 4.10.2015 - Kategoriassa Häiriötiedote

Sunnuntaiaamun valjetessa Savon Voima Verkon jakelualueella oli sähköttä vielä runsaat 12 000 asiakasta. Myrskyn aiheuttamia vikoja on kaikkialla verkkoalueellamme ja tiedossa onkin yhteensä noin 100 erilaajuista vika-aluetta. Viankorjaustoiminta on käynnistynyt varhain aamulla, jatkuen koko päivän.

Valio-myrskyn aiheuttamia tuhoja korjataan Savon Voima Verkon alueella

Julkaistu 3.10.2015 - Kategoriassa Häiriötiedote

Vikojen paikannuksesta ja erottelusta on päivän valjettua päästy viankorjauksessa tositoimiin. Sähköttömiä asiakkaita on kuitenkin edelleen yli 21 000. Eniten vikoja esiintyy verkkoalueemme läntisissä osissa, joissa vika-alueet ovat paikoin maantieteellisesti laajoja.

1 2 Next

Savon Voima Oyj

PL 1024
(Kapteeninväylä 5)
70901 Toivala

Asiakaspalvelu
017 224 400

Maksuttomat 24H- vikapalvelunumerot:

Sähköviat
0800 307 400

Kaukolämpöviat
0800 307 800

Vaihde 017 223 111

Scroll to top