Ympäristö- ja energiatehokkuuspolitiikka ja toimintaperiaatteemme

Meille on tärkeää osallistua alueemme hyvinvoinnin kehittämiseen ja varmistaa, että toimintamme haitalliset vaikutukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Tarjoamme energiapalveluja, jotka edistävät alueemme asukkaiden, elinkeinoelämän sekä ympäristön hyvinvointia. Lakisääteisten velvoitteiden lisäksi toimintamme johtotähtinä meitä ohjaavat kahdeksan päämäärää ja periaatetta.

Ennaltaehkäisemme ympäristövahingot

Kehitämme energiatehokkuutta ja kannustamme energiansäästöön

Edistämme kotimaisten polttoaineiden käyttöä

Suosimme ympäristöä säästäviä, kustannustehokkaita ratkaisuja

Edistämme uutta, puhtaampaa teknologiaa

Verkostorakentamisessa huomioimme luonnon hyvinvoinnin, kierrätyksen ja maisema-arvot

Toimimme avoimesti ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa

Pyrimme jatkuvasti parempaan

Esimerkiksi näillä teoilla tähtäämme jatkuvasti parempaan.

Lisää ympäristöteoistamme voit lukea osoitteessa savonvoima.fi/ymparisto.

Velvoiteistutukset

Yhteistyötä järvitaimenen hyväksi

Järvitaimen on erittäin uhanalainen laji, jonka palauttaminen luonnonvesiin vaatii päättäväisiä toimia ja yhteistyötä. Olemme mukana talkoissa tukemalla istutuksia toimialueellamme.

Lue lisää mätirasiaistutuksista
Johtoalueiden hyötykäyttö

Elinvoimainen verkko – johtoalueet hyötykäyttöön

Sähköverkon johtoalueilla piilee elinvoimaa, jota voidaan hyödyntää monin tavoin. Vähällä vaivalla tai talkoovoimin johtoalueet voivat tuottaa paljon iloa luonnolle ja ihmisille, oli sitten kyse metsästäjistä, ratsukoista, perhosista tai pölyttäjistä.

Lue lisää
Tekopökkelöt

Lahopuuta linjoille

Noin 5000 lajia metsien eliölajeista on riippuvaisia lahopuista. Lahopuun lisääminen sähkölinjojen läheisyydessä onnistuu helposti siellä, missä siihen on luontaiset edellytykset.

Lue lisää lahopuista
Ympäristövastuu

Voitelua biohajoavalla öljyllä

Minimoimme ympäristöhaittoja ja valitsemme tarpeisiimme soveltuvia ympäristöystävällisiä tuotteita. Yhtenä esimerkkinä on voimalaitoksien biohajoava voiteluöljy.

Lue lisää voiteluöljystä

Mitä uutta?

Uusi tutkimushanke edistää kestävää energiantuotantoa Pohjois-Savossa

Pohjois-Savossa käynnistyy uusi tutkimushanke, jonka tavoitteena on kehittää uusiutuvan energian ratkaisuja voimalaitoskattiloihin.
Lue lisää

Ajankohtaista, Ympäristö,
11.3.2024

Savon Voima satsaa vesivoiman optimoinnin ja säätökyvyn kehitykseen

Savon Voima on satsannut viime aikoina energiantuotannon optimoinnin kehitykseen. Tehdyt kehitystoimenpiteet auttavat Savon Voiman sähköntuotantoa vastaamaan energiajärjestelmän asettamiin kapasiteetti- ja säätötarpeisiin mahdollisimman kilpailukykyisesti sekä tehokkaasti.
Lue lisää

Ajankohtaista, Sähkö, Ympäristö,
7.3.2024

Toimisivatko hiilidioksiditonnit ympäristöraportoinnin liikevaihtona?

Mittaaminen, raportointi, teot sekä jatkuva parantaminen ovat kaikki tärkeitä osa-alueita ilmastopäästöjen vähentämisessä Savon Voimalla.
Lue lisää

Blogi, Ympäristö,
27.2.2024